Onko taiteella arvo? Jos on, miten se määritellään? Jos ei ole, miksi taidetta on?

Aloitan tanssitunnin lämmittelyillä. Näin saamme kehomme valmistautumaan siihen tekemiseen, joka kunkin tunnin aiheena on. Hitaasti, mutta varmasti etenemme kohti tunnin sisältöön liittyvien haasteiden käsittelyyn ja liikkeiden oikeaan suoritukseen. Opimme, kehitymme ja koemme asioita. Onko tarkoitus muuttaa käsityksiä liikkeestä? Ei aina. Onko tarkoitus saavuttaa jokin asetettu tavoite? Ei välttämättä. Onko tarkoitus jokin muu? Voi olla.

Maassamme on ainutlaatuinen järjestelmä nimeltä Taiteen perusopetus. Tuota toimintaa säätelee laki taiteen perusopetuksesta. Sen alla toimii satoja oppilaitoksia, joissa voi opiskella yhdeksää eri taiteenalaa. Valtio osoittaa tuohon toimintaan määrärahan, jonka tulisi tukea tasavertaisesti kaikkia taiteenalojen oppilaitoksia. Vaan eipäs tuekaan. Jostain kumman syystä meidän maassamme arvostetaan eri taiteenaloja todella erimääräisesti. Ainakin niitä tuetaan eriarvoisesti. Valtion budjetissa vuosittain taiteen perusopetukseen osoitetusta määrärahasta 92% menee musiikinopetukseen. Muut jakavat sitten jäljelle jääneen 8%. Mikäli jostain syystä määräraha kohoaa, tuostakin osasta taiteenalat jakautuvat 92-8 musiikin hyväksi.

Miten sitten muut taiteenalat voisivat kehittää opetustoimintaansa, innovoida uusia menetelmiä ja tuoda välillistä tuloa kunnalle/valtiolle? Homma on hankalaa, kun jatkuva taistelu olemassaolosta vie voimat.

Mitä tekee valtionkoneisto tässä kohtaa? Kehitetään uusi toimintamalli nimeltä ”Suomen harrastamisen malli”. Ajatus on kaunis. Kaikilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus osallistua maksuttomaan harrastustoimintaan. Tässä mallissa ei vain nyt otettu huomioon sitä, miten käy niille taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, joita ei tueta valtion/kunnan toimesta. Nämä ovat täysin riippuvaisia oppilasmaksuista ja näin oppilasmaksut nousevat. Kun oppilasmaksut nousevat, on yhä harvemmalla lapsella mahdollisuus osallistua taiteen perusopetukseen muissa taiteenmuodoissa. Vain musiikki jää jäljelle.

Mitä tästä sitten seuraa? Kannattaako kouluttaa tanssinopettajia, jos ei ole tanssioppilaitoksia tarjoamassa heille töitä? Ei ole tanssioppilaitoksia, jos valtio tukee maksutonta tanssinopetusta jumppaseurassa, mutta ei osoita määrärahoja taiteen perusopetuksen toimintaan tanssioppilaitoksissa. Tanssioppilaitosten on pakko luopua tavoitteellisesta tanssiopetuksesta ja ryhtyä tarjoamaan jotain muuta toimintaa tai ne kaatuvat. Taiteen perusopetuksen tulisi kuitenkin vastata opetussuunnitelmaltaan ministeriön asettamia vaatimuksia, olla maalaajuisesti saman sisältöistä ja yhteismäärällisesti arvioitavaa toimintaa.

Miten tanssioppilaitoksen toimintaa kehitetään, jos pandemian sulkujen ja rajoitusten jälkeen oppilasmäärät ovat alle 60% aiemmasta, taloudellista tukea ei ole tarjolla ja valtio ryhtyy kehittämään kilpailevaa toimintamallia?

Itse haluaisin nähdä taiteen perusopetuksessa tulevaisuuden myös muilla taiteen aloilla kuin musiikilla. Taiteen arvo on lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukijana. Tanssi antaa niin paljon harrastajalleen, ettei sitä voi edes tajuta ellei ole itse kokeillut. Tanssi on sekä liikuntaa että taidetta. Sitä voi lähestyä eri tavoin eri aikoina ja siitä löytää jatkuvasti jotain uutta ja ihmeellistä. Nyt on aika tanssia!