Kausi alkaa 16.8.2021. Tarjolla on taas mahtava kattaus lajeja, tasoja ja tunteja.

Olemme varustaneet kaikki salimme etäopetusvälineistöllä, joka varmistaa etätuntikokemuksen olevan lähes lähitunnin veroinen. Opettajamme ovat valmiita jatkamaan hybridimallilla opetusta ja te voitte valita vapaasti, miten kulloinkin osallistutte, ihan kaikilla tunneilla. Suuret, ilmastoidut salimme mahdollistavat turvavälien huomioimisen. Tiloihimme pääsee kulkemaan siten, että ylimääräiset kohtaamiset ovat mahdollisimman harvassa ja lyhyitä. Ryhmäkokoja on sopeutettu tilojen mukaan ja olemme pyrkineet tekemään kaikkemme, jotta tanssitunneille voisitte osallistua terveysturvallisesti ja luottavaisesti. Onnistuimmehan tuossa jo viime kaudella, sillä kouluummehan jäljitettiin koko kaudella vain kaksi altistumista, joista ei jatkotartuntoja seurannut. Hyvin meni ja pidetään kiinni siitä, että niin menee jatkossakin. Kevätjuhlatkin saatiin järjestettyä ja voi kuinka hienosti ne menivät. Kesäni on mennyt noita tallenteita katsellessa.

Media on kuluneen vuoden ajan keskittynyt tiedottamaan siitä, miten paljon kulloinkin on tartuntoja milläkin alueella. Minä en ota kantaa siihen, onko tuo hyvä vai huono asia, mutta jotenkin karmivalta tuntui, kun 90-vuotias isäni vertasi kokemustaan tuosta tiedotuksesta talvisodan aikaiseen pikkupojan kokemukseen. Silloin hänen mukaansa tiedotettiin jatkuvasti kaatuneista, haavoittuneista ja kadonneista ja nythän on tartunnat, sairaalaan joutuneet ja menehtyneet. ”Kauhunkertomuksia” sanoi isä. Tuo sai minut miettimään. Elävätkö nyt lapset ja nuoret ”kauhunkertomuksien” parissa?

Tänään katselin aamuteeveen lähetystä, jossa lapsiasiainvaltuutettu totesi, että kaikki Covid-19 tiedotus mediassa on kohdistettu aikuisille eikä mistään ole löytynyt sellaista tiedotusta, jossa olisi otettu huomioon lapsen ajattelun luonne. Tosiaan siis kauhunkertomuksiahan nuo ovat olleet. Osa meistä aikuisistakin on jatkuvan pelonkokemuksen ympäröimänä, joten miten lapset ja nuoret tämän kokevat. Rajoitukset ja sulut ovat osuneet vahvasti lapsiin ja nuoriin. Harrastukset ovat keskeytyneet, sosiaaliset suhteet katkenneet, perheissä on ahdistusta ja tilanne on kaoottinen koko maailmassa. Luovi siinä sitten oman kehittyvän mielesi ja erilaisten sisäisten kuohuntojesi kanssa. Isäni voi olla oikeassa, ehkäpä kokemus on samanlainen ja tässä joudutaankin vielä melkoisten toimien eteen, jotta lapset ja nuoret tästä toipuvat. Varmasti tutkijoilla riittää vuosikymmeniksi töitä selvittää näiden pandemia vuosien tuhojen lopullinen saldo.

Minä toivon, että te vanhemmat ryhdytte luottamaan siihen, että tästäkin selvitään. Lasten täytyy saada olla lapsia ja nuorten kokea erilaisia ikäkauteen kuuluvia asioita. Harrastuksiin voi siis osallistua, vaikka tosiaan tuo pandemia vaanii edelleen. Pidetään huolta siitä, että niin voi tehdä. Painotetaan turvavälejä ja käsihygieniaa. Käytetään maskeja käytävillä ja tiloissa, joissa niin voi tehdä. Huolehditaan toisistamme niin pandemian taltuttamiseksi, mutta myös sen osalta, miten oikeasti jaksamme. Ei vastata arkiseen kysymykseen ”Miten voit?” sanomalla ”ihan hyvin”, jos siltä ei tunnu. Kerrotaan ääneen, miltä oikeasti tuntuu. Se voi helpottaa. Harmittaa, ottaa päähän, en jaksa enää, väsyttää. Ihan oikeutettuja tunteita ja niitä saa ja pitää jakaa, jos siltä tuntuu.

Toki jos tuntuu toiselta: Ihanaa kun pääsee tunneille, mahtavaa nähdä kavereita, jipii koulu alkaa, vedetäänkö oikee hikitreeni, mun tossut on hukassa, kuka on syöny mun eväät jäikkäristä…kaikui eilen saleilla ja voitte uskoa, että rehtoria hymyilytti! Me jaksetaan, kunhan tuetaan toisiamme. Ei lueta niitä ”kauhunkertomuksia” ihan joka päivä, vaan otetaan ihan pikkasen vapaata ja nautitaan myös elämästä.